tiistai 13. maaliskuuta 2012

Sarasvatin hiekkaa Jyväskylän Kaupunginteatterissa 12.3. ja 13.3.

Nyt ollaan päästy viidenteen vierailuun, eli viides teatteriryhmä vierailee TEKIJÄn vastaanottavassa teatterissa. Kyseessä on siis Rospuutto-ryhmän Sarasvatin hiekkaa -esitys Jyväskylän kaupunginteatterissa maanantai 12. ja tiistai 13. maaliskuuta. Ja mikä mahtavinta, liput molempiin näytöksiin ovat loppuunmyyty! Harmin paikka projektihenkilökunnalle, joka on matkalla Jyväskylään, sillä emme saaneet lippuja itsellemme. Tapaamme kuitenkin teatterin henkilökuntaa ja suunnittelemme tulevaa ja teatteriryhmänkin tapaamme ja kuulemme mitä mieltä he ovat olleet hankkeessa mukanaolemisesta.
Toivottavasti Sarasvatin hiekkaa nähdään tulevaisuudessa muissakin vastaanottavissa teattereissa, että TEKIJÄn henkilökuntakin pääsee näkemään esityksen.

Terveisiä toisin lumisilta ja toisin aurinkoisilta raiteilta väliltä Helsinki - Tampere - Jyväskylä!

Aurinkoinen juna-asema (Kuva: Enni Grundström)

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Avoimien Ovien päivä torstai 8.3.2012

Tutkivan teatterityön keskus järjestää torstaina 8.3.2012 klo 10-16 Naistenpäivän kunniaksi Avoimien Ovien päivän. Tule kuulemaan keskuksen eri hankkeista mm. TEKIJÄ, Vaikuttava sirkus ja Voimaa taiteesta -hankkeista,  tapaamaan meitä ja muita, kahvittelemaan sekä osallistumaan työpajoihin.

Auloissa ja käytävillä voi ihailla eri hankkeiden aikana otettuja valokuvia.

Ovet selkosen selällään, tulethan käymään osoitteessa Hämeenpuisto 28 D, Tampere, 4 krs.

TERVETULOA!

Lisätiedot keskuksen kotisivuilta.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Tanssiteatteri Mobita Dansco ”Burn Auts” Jyväskylän kaupunginteatterissa 13.2.2012


Tanssiteatteri MD: Burn Auts (Kuva: Ari Ijäs)


Dramaattista ja viihteellistä tanssia koettiin Jyväskylän kaupunginteatterissa kun Burn Auts –esityksellään vieraileva Tanssiteatteri MD pääsi lavalle.

Jyväskylän kaupunginteatteri on Alvar Aallon suunnittelema upean valoisa rakennus. Tällä hetkellä kaupunginteatterissa on pystyttety näyttelyitä juhliakseen teatterin 50 vuotista historiaa. Kauniita pukuja, pienoismalleja, kuvia ja julisteita saa hämmästellä aulassa ja yleisölämpiössä.

Burn Auts oli TEKIJÄn kolmas vierailuesitys, ja peräti toinen tanssiteatteriesitys. Jyväskylään on maaliskuulle sovittu toinenkin vierailuesitys TEKIJÄn puitteissa, Rospuutto-ryhmän Sarasvatin Hiekkaa. Teatterinjohtaja Kari Arfman ja ohjaaja Anssi Valtonen ovat sitä mieltä että heillä on paljon vierailuja, ja vaikeinta on saada lehdistö kiinnostumaan esityksistä yhä uudelleen. Toisaalta vierailut ovat ne jotka jaksavat kiinnostaa yleisöä. Koska vierailuja on reilusti, nousi kysymys pitäisikö vierailut keskittää tietylle ajankohdalle, esimerkiksi festivaalin muodossa, joka saattaisi olla kiinnostavampi kokonaisuus yleisön kannalta.

Seuraavat vierailut Jyväskylän kaupunginteatterissa Rospuutto-ryhmän Sarasvatin hiekkaa 12.3. ja 13.3.2012.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Fat Bastards Turun Kaupunginteatterilla 10.2. ja 11.2.2012

Leijona kiittää (Kuva: Tani Simberg)

Heti Kokkolasta olikin seuraavana päivänä luvassa matka Turkuun. Oli ilo käydä Turun Kaupunginteatterilla katsomassa Anni Ojasen ja Hili Iivanaisen esitys Fat Bastards, joka esitettiin Sopukka-näyttämöllä.

Baltic Circle festivaalilla marraskuussa näin esityksen ensimmäisen version, ja nyt esitystä oli hiottu sekä esitykseen kuuluvia videoprojisointeja editoitu. Yleisö sai myös kuulla että näyttelijöiden käyttämät uimarenkaat symboloivat neonvärisiä Olympiarenkaita ja toimivat myös paralellina ringetteen, ”naisten jääkiekkoon”.

Vaikka Fat Bastardsin esityskieli on englanti, joitain kohtia oli suomennettu ja se sai aikaan humoristisen vuorovaikutuksen yleisön kanssa. Ja esityksen loppussa yleisö sai jäädä bailaamaan kakkukahvien kera esiintyjien seuraan. Esityksen musiikkitarjonnasta vastasivat Leijona ja Kuollut Jänis, eli Emily Cheeger ja Juho Ala-Juuma. 

Fat Bastardsit takovat kun rauta on kuumaa. Turun kaupunginteatteri oli Iivanaiselle ennestään tuttu ympäristö, sillä hän on aikaisemmin ohjannut produktioita teatterille. Anni Ojanen toimii tällä hetkellä ohjaajana Akse Petterssonin kanssa Teater Viiruksen näytelmälle Det lystna landet - Halun Maaperä, joka saa ensi-iltansa 25.2. Helsingin Teatterikulman neljännessä kerroksessa. Viirus on uudessa produktiossaan tehnyt yhteistyötä koreografi Arja Tiilen Intomieliset ry:n kanssa. Niin Viirus kuin Intomieliset ry ovat mukana TEKIJÄn esityspankissa.

Fat Bastardsien vierailusta voi myös lukea Turun Sanomien artikkelissa.


Helmikuinen aurinko lämmitti junamatkalla Kokkolasta Turkuun (Kuva: Enni Grundström)




Tanssiteatteri Minimi vieraili Kokkolan Kaupunginteatterissa

Tanssiteatteri Minimi "Juha", kuvassa Antti Lahti (Kuvaaja: Petra Tiihonen)


Torstaina 9.2.2012 TEKIJÄ-hankkeen ensimmäinen vierailuesitys esitettiin Kokkolan kaupunginteatterissa. Tanssiteatteri Minimin teos Juha houkutteli monta kiinnostunutta seuraamaan fyysistä ja dramaattista esitystään.
Jälkeenpäin istuin teatteriryhmän kanssa juttelemassa hankkeesta. Vierailu oli mennyt erittäin hyvin, Tanssiteatteri Minimi oli tyytyväinen vastaanottoon Kokkolassa ja kehui kaikkien ammattitaitoa. Minimi on kiertänyt jo reilu 15 vuotta, joten kiertuetoiminta ei sinäänsä heille ole yhtä uutta kuin monelle muulle hankkeessa mukanaolevalle ryhmälle.
Jossain vaiheessa keskustelu sai toisen suunnan ja puhuimmekin kaupunginteattereiden ja teatteriryhmien tulevaisuudesta, mutta eipäs nyt aleta jossittelemaan.
Sain myös jutella kaupunginteatterin talous- ja hallintojohtaja Helga Sarvirannan kanssa ja hän kertoi minulle teatterin historiasta sekä siitä, miten paljon vierailuesityksiä heillä on vuosien varrella ollut. TEKIJÄ-hanke on hänen mielestään helpottanut vierailuja, sillä tarkat aikataulut ja suunnitelmat ovat tulleet ajoissa ryhmältä, joka on auttanut kaupunginteatterin teknikoita. Koska me toimimme välikätenä kaupunginteatterin ja teatteriryhmän välissä, on hänen mielestä myös säästänyt aikaa.
Kylmässä Kokkolassa oli mahtava käydä, vieläpä niin hyvin onnistuneen ensimmäisen vierailuesityksen ansiosta.

Kokkolan kaupunginteatteri (Kuva: Enni Grundström)




tiistai 24. tammikuuta 2012

Biennales Internationales du Spectacle, Nantes, Ranska 17-18.1.2012


Kävimme verkostoitumassa Suomea keväisemmässä Nantesissa, Ranskan länsirannikolla. Nantesissa järjestettiin viides BIS – Biennales Internationales du Spectacle –messutapahtuma esittävän taiteen ja kulttuurialan ammattilaisille, jossa käy vuosittain noin 10 000 kävijää jopa 50 eri maasta.


Kuva: Enni Grundström


Messut olivat enimmäkseen suunnattuja musiikkialan toimijoille, mutta kiinnostavat paneelikeskustelut vapaan teatterikentän rahoituksesta ja liikkuvuudesta saivat myös meidän ajatusmaailman laajentumaan, ja saimme ottaa osaa mielenkiintoisesta kansainvälisen liikkuvuuden tutkimuksesta, jonka ONDA:n (Office national de diffusion artistique) toimitusjohtaja Fabien Jannelle esitti osallistujille. 

Näillä eväillä voimme alkaa suunnitella omaa TEKIJÄ Performing Arts Marketia, joten pysykääpä kuulolla.



Enni


tiistai 3. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uusia esityksiä?

Oletko kiinnostunut teattereiden kietuetoiminnasta?
Lue lisää TEKIJÄ -hankkeesta www.tekija.info


TAAS

ETSITÄÄN

KIERTÄVIÄ

ESITYKSIÄ!







TEKIJÄ-hanke etsii esityksiä kevään 2013 pilottikiertueillle - HAKUAIKA 2.1.-31.1.2012!

TEKIJÄ-hankkeen päätavoite on kehittää kiertuetoimintaa vapaiden ryhmien ja kiinteiden ammattiteattereiden välille, ja luoda siten toimiva kansallinen ammattiteattereiden kiertueverkosto.
TEKIJÄ toimii välittäjätahona eli ”agentuurina” kiertueelle valittavien esitysten ja vastaanottavien teattereiden välillä. Kiertäviä esityksiä keväälle 2013 haetaan NYT!

Vastaanottavat teatterit ovat TEKIJÄ-hankkeen yhteistyöteattereita ja -tahoja. Esityksiä haetaan puitejärjestelyyn eli hanke valitsee useita esityksiä, joita myydään vastaanottaville tahoille tapauskohtaisesti.
Hakukriteerit ja muu esityshakuun liittyvä informaatio löytyy tästä linkistä,

Lue hakuasiakirjat huolellisesti ennen lomakkeiden täyttämistä. Mahdolliset kysymykset tulee ensisijaisesti osoittaa Tampereen yliopiston hankintayksikölle.

Tervetuloa mukaan kehittämään ammattiteattereiden kiertuetoimintaa!



Maikku