tiistai 12. kesäkuuta 2012

Jo joutui armas aika ja TEKIJÄn suvi

Hyvää kesäkuuta kaikille!

Palattuamme Hangon Teatteritreffeiltä huomasimme, että Juhannustahan juhlitaan jo ensi viikolla, eli aika rientää kun on hauskaa ja tekemistä riittää.
Juuri nyt TEKIJÄ-hanke etsii residenssikumppania, josta voi lukea lisää tästä. TEKIJÄt lomailevat periaatteessa heinäkuun puoleenväliin, mutta ainoa viikko jolloin kaikki ovat lomalla on juhannusviikko. Eeva Suutari-Saatsi on Performing Arts Marketin kimpussa, ja sekin järjestetään aivan kohta
Tampereen Teatterikesän yhteydessä. Sen jälkeen syyskuussa järjestetään Lain§uojattomat-festivaali Porissa, jossa TEKIJÄ myös järjestää "Vallan vastuut ja rajat – seminaari työstä, toimenkuvien haasteista ja tasa-arvosta muuttuvalla esittävien taiteiden kentällä". Seminaari on erittäin ajankohtainen ja taatusti kiinnostava tilaisuus, josta monelle on hyötyä omassa työssään. Yhdistä siis hyötyä ja hauskaa osallistumalla seminaariin ja samalla nauttimalla TEKIJÄn vierailuesityksistä ja muusta festivaaliohjelmistosta. 


Hyvää kesää toivottaa koko TEKIJÄ-tiimi!


Quo Vadis ja Uusi Teatteri "Pelastetaan äiti" vieraili Hangon Teatteritreffeillä. Esitys löytyy myös TEKIJÄn esityspankista.


perjantai 1. kesäkuuta 2012

Avoimet Ovet Helsingin toimistolla

Tänään vietettiin Avoimien Ovien päivää TEKIJÄn Helsingin toimistolla Aleksanterinteatterilla.
Jaossa oli uunituoretta TEKIJÄ On Tour 2013 -esitettä, kiertueinfoa, TEKIJÄ-pinssejä, neuvoja ja vastauksia hankehenkilökunnalta. Suolainen ja makea piirakka kahvineen kruunasi päivän, ja saimme istua monen teatteriryhmän edustajan kanssa juttelemassa sekä hankkeesta, ryhmän toiminnasta, yleisistä kuulumisista ja ohjaajan rooleista. Toisin sanoen, kiintoisa ja leppoisa päivä, eli suurkiitokset kaikille osallistuneille!

TEKIJÄn kiertuekoordinaattorin toimistolla saa tulla käymään!

Avoimet Ovet -tarjonta 1.6.2012. (Kuva: Enni Grundström)

maanantai 7. toukokuuta 2012

TEKIJÄn kevät ja kesä

Miten tässä kävikin näin että ollaan jo toukokuussa? Teatteri Siperia vieraili Espoon Kaupunginteatterissa esityksesä Mister Finlandin kanssa 19.-21.4. ja seuraavaksi TEKIJÄltä luvassa vierailu Mukamas Nukketeatterifestivaaleilla 7.-12.5. Festareilla nähdään Sixfingers Teatterin Golemanual perjantaina 11.5. Lisää ohjelmasta tästä linkistä
Projektihenkilökunta jakaantui perjantaina 4.5. kahteen, Lahdessa EU-arjessa päivillä kävivät Maria ja Laura esittelemässä hanketta, ja Enni pitchasi TEKIJÄn Produforumin järjestämässä Art & Business tapaamisessa. Meillä on myös uusi työntekijä, Eeva, joka hoitaa TEKIJÄn Performing Arts Market -messutapahtumaa Tampereen Teatterikesän yhteydessä sekä hankkeen residenssipilotointia. 
Hanke kasvaa ja saa yhä enemmän näkyvyyttä ja kerää kiinnostusta. Teatterikesään on valittu mm. Q-teatterin Broken Heart Story ja Klockriketeaternin Vanja-eno, jotka löytyvät myös TEKIJÄn esityspankistakin. 
Olemme myös saanet yhteydenoton Ruotsin Berglunds residenset -residenssistä, joka hakee naispuolisia taiteen alan toimijoita residenssiin kesäksi. TEKIJÄn kotisivuilta voi lukea hakuohjeet
Lappeenrannan kaupunginteatterilla järjestetään 15.-16.5.2012 teknis-taiteellinen tuotantosuunnittelu koulutus. Ilmoittautumisia otetaan vielä vastaan, ja mielenkiintoinen kahden päivän ohjelma on tiedossa, joten sinne vaan!

Hyvää maanantaita kaikille!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kevään vierailuesitykset

Onpas ollut lyhyt j tapahtumarikas maaliskuu TEKIJÄllä. Kävimme Tuottaja 2020 -loppuseminaarissa maaliskuun puolivälissä, Turun kaupunginteatterissa vieraili Vanha mies tanssii -esitys ja siellä järjestettiin myös tuotantosuunnitteluun liittyvä koulutusjakso 21.3. Kiertuekoordinaattorikin ehti käydä Lappeenrannassa katsastamassa Kansan syvät rivit -ryhmän Rikos ja Rangaistus -esityksen sekä Malmössä ja Kööpenhaminassa IETM-konferenssilla verkostoitumassa 27.-30.3.

Tanskassa ja Ruotsissa oli jo kevät, ensimmäinen kimalainenkin tuli bongattua. Vanhojen tuttavuuksien lisäksi uusia löytyi Pohjoismaista, Ranskasta ja Kanadastakin saakka. Malmössä järjestettiin 27.3. pre-meeting, jossa noin 35 hengen ryhmä sai tutustua Malmön kulttuurikattaukseen, muunmuassa Teatercentrumiin ja Malmö stadsteaternin tiloihin, jossa illan päätteksi näimme Jo Strömgrenin "Den hypnotiska tapeten" (The hypnotic wallpaper).

Malmössä oli aurinkoinen kevätpäivä
Näimme myös oton residenssitaiteiljan tanssiteoksesta Skånes Dansteaternilla

IETM järjestettiin Carlsbergin teollisuusalueella Dansehallerne nimisessä rakennuksessa. Ohjelmasta ei puuttunut mitään, ainakin siltä tuntui kun seminaarista kiirehti keskustelutilaisuuteen tai kuuntelemaan ideoita Newsround -tilaisuuteen ja siitä katsomaan esitystä. Koin ainakin oman elämäni kummallisimman teatterielämyksen kun seurasin performanssiteosta kahden muun kanssa henkilöauton takapenkiltä. Wunderbaumin ja tupakansavuisesta autosta raikasi Romanian kansallishymni samaan aikaan kun katolla hypittiin ja raivottiin. "Get the fuck out of my car!" olikin merkki sille että teos oli loppu.

Dansehallerne
Networks of the future -työpajassa pohdittiin verkostoitumiseen liittyviä sanoja.

Nyt arkeen on palattu, ensi syksyn kierueita ja vierailuesityksiä suunnitellessa huomaan että pääsiäinenkin on jo ihan kulman takana.

Baltic Circle ja Lain§uojattomat -festivaalihaku on loppu ja tänään 4.4. on viimeinen hakupäivä TEKIJÄn Performing Arts Marketiin ja sen Showcase -tilaisuuteen Tampereen Teatterikesän yhteydessä 9.-10.8.2012. Joten nyt vauhtia hakemuksiin, lisätietoa www.tekija.info -osoitteesta.

Muistakaa myös että Espoon kaupunginteatterilla järjestetään koulutusjakso 11.-12.4. yhteistyö- ja toimintamalleista, jossa käsitellään välittäjäorganisaatioita ja teattereiden rooleja alueellisina vaikuttajina.

Eli kaikille oikein hauskaa pääsiäistä! Tästä keväästä tulee hieno!



/ Enni



tiistai 13. maaliskuuta 2012

Sarasvatin hiekkaa Jyväskylän Kaupunginteatterissa 12.3. ja 13.3.

Nyt ollaan päästy viidenteen vierailuun, eli viides teatteriryhmä vierailee TEKIJÄn vastaanottavassa teatterissa. Kyseessä on siis Rospuutto-ryhmän Sarasvatin hiekkaa -esitys Jyväskylän kaupunginteatterissa maanantai 12. ja tiistai 13. maaliskuuta. Ja mikä mahtavinta, liput molempiin näytöksiin ovat loppuunmyyty! Harmin paikka projektihenkilökunnalle, joka on matkalla Jyväskylään, sillä emme saaneet lippuja itsellemme. Tapaamme kuitenkin teatterin henkilökuntaa ja suunnittelemme tulevaa ja teatteriryhmänkin tapaamme ja kuulemme mitä mieltä he ovat olleet hankkeessa mukanaolemisesta.
Toivottavasti Sarasvatin hiekkaa nähdään tulevaisuudessa muissakin vastaanottavissa teattereissa, että TEKIJÄn henkilökuntakin pääsee näkemään esityksen.

Terveisiä toisin lumisilta ja toisin aurinkoisilta raiteilta väliltä Helsinki - Tampere - Jyväskylä!

Aurinkoinen juna-asema (Kuva: Enni Grundström)

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Avoimien Ovien päivä torstai 8.3.2012

Tutkivan teatterityön keskus järjestää torstaina 8.3.2012 klo 10-16 Naistenpäivän kunniaksi Avoimien Ovien päivän. Tule kuulemaan keskuksen eri hankkeista mm. TEKIJÄ, Vaikuttava sirkus ja Voimaa taiteesta -hankkeista,  tapaamaan meitä ja muita, kahvittelemaan sekä osallistumaan työpajoihin.

Auloissa ja käytävillä voi ihailla eri hankkeiden aikana otettuja valokuvia.

Ovet selkosen selällään, tulethan käymään osoitteessa Hämeenpuisto 28 D, Tampere, 4 krs.

TERVETULOA!

Lisätiedot keskuksen kotisivuilta.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Tanssiteatteri Mobita Dansco ”Burn Auts” Jyväskylän kaupunginteatterissa 13.2.2012


Tanssiteatteri MD: Burn Auts (Kuva: Ari Ijäs)


Dramaattista ja viihteellistä tanssia koettiin Jyväskylän kaupunginteatterissa kun Burn Auts –esityksellään vieraileva Tanssiteatteri MD pääsi lavalle.

Jyväskylän kaupunginteatteri on Alvar Aallon suunnittelema upean valoisa rakennus. Tällä hetkellä kaupunginteatterissa on pystyttety näyttelyitä juhliakseen teatterin 50 vuotista historiaa. Kauniita pukuja, pienoismalleja, kuvia ja julisteita saa hämmästellä aulassa ja yleisölämpiössä.

Burn Auts oli TEKIJÄn kolmas vierailuesitys, ja peräti toinen tanssiteatteriesitys. Jyväskylään on maaliskuulle sovittu toinenkin vierailuesitys TEKIJÄn puitteissa, Rospuutto-ryhmän Sarasvatin Hiekkaa. Teatterinjohtaja Kari Arfman ja ohjaaja Anssi Valtonen ovat sitä mieltä että heillä on paljon vierailuja, ja vaikeinta on saada lehdistö kiinnostumaan esityksistä yhä uudelleen. Toisaalta vierailut ovat ne jotka jaksavat kiinnostaa yleisöä. Koska vierailuja on reilusti, nousi kysymys pitäisikö vierailut keskittää tietylle ajankohdalle, esimerkiksi festivaalin muodossa, joka saattaisi olla kiinnostavampi kokonaisuus yleisön kannalta.

Seuraavat vierailut Jyväskylän kaupunginteatterissa Rospuutto-ryhmän Sarasvatin hiekkaa 12.3. ja 13.3.2012.